Vatsapisteestä puhutaan elämän painona, vakauden lähteenä ja olemisen kotina. Kun huomio lepää siellä, hengitys syvenee, mieli rauhoittuu ja toimintaan syntyy luonnollinen rytmi. Tämä kokemus on todellinen, perustava ja monelle riittävä. On hyvä aloittaa siitä, mikä kantaa.
Joissakin perinteissä viitataan hienovaraisesti toiseenkin kohtaan, josta harvemmin puhutaan aluksi. Se ei ole vatsan vastakohta eikä sen kilpailija, vaan pikemminkin hiljainen vaihe matkalla siihen, että vatsasta tulee aidosti elävä keskus. Tätä kohtaa on kutsuttu nimellä kath.
Kathia ei yleensä esitellä kehollisena painopisteenä vaan kokemuksellisena muutoksena. Kun ihminen alkaa havainnoida mieltään, hän saattaa huomata, että ajatukset ja tunteet virtaavat kuin itsestään. Jossain vaiheessa syntyy pieni mutta merkittävä etäisyys: ajatukset ovat nähtävissä, mutta ne eivät enää vedä mukanaan. Tämä etäisyys ei tunnu vatsassa vaan ylempänä, usein pään ja kaulan rajalla, ikään kuin tietoisuus olisi vetäytynyt hieman taaksepäin.
Perinteisessä kielessä kath paikannetaan kaulan takaosaan, kallonpohjan tuntumaan. Tämä paikannus ei ole anatominen väite vaan opetuksellinen vihje. Se ohjaa huomiota pois kasvojen etuosasta, katseesta ja ajattelun aktiivisesta suunnasta, kohti kohtaa, jossa havainnoiminen muuttuu hiljaisemmaksi. Kun huomio lepää siellä, syntyy kokemus tarkkailusta ilman ponnistelua. Ajatuksia ei tarvitse pysäyttää, koska niihin ei enää astuta sisään.
Tässä vaiheessa moni kokee selkeyttä ja rauhaa, mutta myös tietynlaista keveyttä. Olemisessa on läsnä kirkkaus, mutta keho saattaa tuntua etäisemmältä. Juuri tästä syystä kath ei ole päätepiste. Se on kuin välitasanne, jossa tietoisuus oppii irrottautumaan reaktiivisuudesta, mutta ei vielä ole täysin asettunut elävään kehoon.
Kun harjoitus jatkuu, tapahtuu jotain olennaista. Sama tarkkaavaisuus, joka ensin löytyi kaulan takaosan suunnalta, alkaa vähitellen laskeutua. Hengitys syvenee itsestään ja kehon sisäinen tila täyttyy rauhallisella läsnäololla. Vatsapiste, joka aiemmin tunnettiin vakauden ja elinvoiman paikkana, alkaa nyt kantaa myös tietoisuutta. Tarkkailu ei enää ole erillinen asema, vaan se on sulautunut olemiseen.
Tässä vaiheessa vatsassa oleva piste ei ole enää vain kehon keskus, vaan koko kokemuksen ydin. Se, mikä aiemmin tuntui kathina, ei ole kadonnut, vaan muuttanut luonnettaan. Se ei enää tunnu paikkana kaulan takana, koska tarkkailijaa ei enää eroteta siitä, mitä tarkkaillaan. Tietoisuus on tullut alas, painoksi, lämmöksi ja hiljaiseksi vakaudeksi.
Siksi ei ole ristiriitaista ajatella kathia ja haraa samana pisteenä vatsassa. Se tarkoittaa, että tarkkailun tehtävä on täyttynyt. Se, mikä aluksi opittiin kaulan takaosan suunnalta, on nyt juurtunut kehoon. Vatsapiste kantaa sekä elämän painon että tietoisuuden kirkkauden.
Monet perinteet eivät aloita tästä yhdistyneestä kokemuksesta, koska ilman valmistelua se jää helposti pelkäksi mielikuvaksi. Siksi puhutaan eri pisteistä, eri vaiheista ja eri nimistä. Mutta kun harjoitus kypsyy, nimet menettävät merkityksensä. Jäljelle jää yksinkertainen kokemus: oleminen on vakaata, hereillä ja kokonaan kehossa.