Olli Savolainen
Katso myös: Mitä tapaamisessa tapahtuu?
Olen ottanut elämäni keskeiseksi fokukseksi sen, mikä ihmisessä on todellisinta. Mikä käytännössä vie eteenpäin elämässä, ja on innostavaa? Kaksi tärkeintä työkalua tähän ovat tunneläsnäolo ja kehotietoisuus. Kapasiteettia näiden kanssa olemiseen on mahdollista kasvattaa.
Minun kanssani on monen helppo luottaa siihen, että saa olla ihan sitä mitä oikeasti on.
Sun kanssa on turvallisin yhteys mitä oon kenenkään kanssa koskaan kokenut. Että minusta voi nousta mitä vaan, ja kaikki on koko ajan hyvin. Ja se on kyllä tosi hienoa että siihen pystyy luottamaan.
Ei tarvitse etukäteen huolehtia, vaan sen mitä siinä on, voi vaan elää läpi. Sain asian purettua etkä sä ollut siitä moksiskaan.
-Nainen, 37v.
Valmentajana erityinen lahjani on tukea ja peilata vapauden, voiman, ilon ja luovuuden näkyväksi tulemista varsinkin herkiksi itsensä kokevien ihmisten kanssa.
Matkallani ihmisyyteen, myös työssä ja koulutusten parissa olen löytänyt enemmän ja enemmän ihmisen kehon ja kokemuksen syvempiä puolia. Olen avautunut enemmän ja enemmän arvostamaan ihan tavallista elämää kaikessa rikkaudessaan ja rajuudessaan. Kuten kuka tahansa, voin opastaa sinua sinne asti, niihin laaksoihin ja niille vuorille, joille itse olen kulkenut.
Sun seura ja läsnäolo kutsuu sydämeen ja se tuntuu tärkeältä ja arvokkaalta, kauniilta ja viattomalta. Todella havahduin äskön siihen että sä olet oikeasti sellainen ihminen et kenen kanssa mä pystyn oikeasti olemaan avoin ja herkkänä. Kapasiteetti vaan antaa olemalla, viattomuus.
-Nainen, 26v.
Olen matkani aikana saanut nähdä myös ihmisyyden pimeää puolta runsaasti, ja tehnyt työtä omien varjojeni kanssa. Siksi kykenen kuulemaan myös toisen ihmisen kipua ja haasteita herkästi, ja antamaan niille sallivaa tilaa.
Yleisin palaute mitä ohjauksesta saan on kokemus turvallisuudesta tutkia vapaasti mitä tahansa ihmisyyden puolia seurassani.
Kommunikoit jostain autenttisesta paikasta ja kuitenkin haavoittuvaisesta paikasta selkeästi ja jotenkin totuudellisesti.
-Nainen, 37v.
Se mitä haluan on enemmän joustavuutta ja helppoutta, jota tällainen kohtaaminen tuo. Ja haluan lisää tätä. Samalla pelkään myös kutsua lisää tätä ja antaa oikeasti tilaa sen lisääntymiselle. Koen sen silti todella rauhoittavaksi. Se todella auttaa minua ihan vaan… se todella auttaa saamaan kehoni rennoksi.
-Mies, 50v.
Tässä on Avoimuutta. Tässä on tilaa katsoa joka hetkeä uutena. Ettei se oo vaan et se oli noin ja nyt se on niin. Oon tarvinnu sitä.
Nainen, 36v
Työ- ja vapaaehtoiskokemus
Minulla on noin kahdenkymmenen vuoden oppimatka ihmismielen toiminnan tutkimisesta eri näkökulmista.
Olen toiminut monenlaisissa paikoissa elämäni aikana. Olen tutkinut ihmisyyttä sekä yliopiston puolella kognitiivisen psykologian ja sosiaalipsykologian opinnoissa, että ns. henkisen kasvun puolella. Valmennustoimintani viitekehys on lähempänä humanistisen psykologian ajattelumaailmaa.
Olen myös toiminut yrittäjänä ja johtanut kuluttajatuotteiden kaupallista kehitystyötä. Olen opettanut ammattikorkeakoulussa ja vetänyt koulutusjaksojen lisäksi erilaisia itsetuntemuspiirejä, ja ohjannut ihmisiä työelämässä. Saanut tuntea sekä sitä, mitä on voima, että sitä, mitä on valtava herkkyys.
Läsnäolevan kasvun ohjaaja, 2020-
Miestenpiirin vetäjä, 2019-2020 (vapaaehtoinen)
Palvelukonsultti, 2018-2019
Design-bloggari, parhaimmillaan 100 000 lukijaa, 2016
Opettaja, Metropolia, 2013-2016
Yrittäjä, kansainvälisesti menestynyt sähköinen tuote B2B 2011-2018, maailmanlaajuisesti menestynyt kuluttajatuote 2019-
Luennot, 2010-2012, Tampereen yliopisto
Tuotesuunnittelija, maailmanlaajuisesti miljoonien käyttämä sähköinen tuote, 2008-2011
Palvelusuunnittelija, Suomessa laajasti korkeakouluissa menestynyt sähköinen palvelu, Tampereen yliopisto, 2007
Palveleva puhelin, Setlementti Naapuri, 2007 (vapaaehtoinen)
Tukitoimintaryhmän vetäjä, 2004-2005
Henkisen piirin vetäjä, 2003 (vapaaehtoinen)
Sähkömiehen apulainen, 1999
Koulutukset
KASVUN Ammattilainen -valmennuskoulutus, 2021-2022
Inhimillinen tie -kasvuohjelma, 2016-2018, ja KASVU retriitit läsnäolon syventämiseksi ja ylläpitämiseksi 2019-2021
Kokonaisvaltaisesti läsnäoleva liikkuminen: Joogaopettajaopiskelija, Kehto Koulu, 2020-
The ART of being human, level 1 (authentic relating/circling/antautunut johtajuus), 2020
Suufilainen itsetuntemustyöskentely Naqshbandi-linjan opettajan ohjauksessa, 2019-2022
Oppimisen ohjaaja (ns. ”Opettajan pätevyys”), AOKK/JAMK, 2019
Palveleva puhelin -koulutus, Setlementti Naapuri
Psykologian aineopintoja, sekä mm. sosiaalityön (1v), kasvatustieteen, sosiaalipsykologian ja filosofian opintoja (Ihmiskeskeinen suunnittelu / HCI, Tampereen yliopisto, FM)
Henkisen tukemisen koulutus, KRS