Inquiry – Opi sanoittamaan kokemustasi läsnäolosta käsin

Kohti itsenäistä itsetuntemusharjoitusta, ja sen avulla kehollista ja emotionaalista kokonaisuutta ihmisenä.

Inquiry on ikiaikainen, joskin Suomessa vielä melko tuntematon harjoitusmuoto. Sitä voi ajatella myös ’seuraavana levelinä’ tunnetaitovalmennuksesta.

Lopulta kukaan muu ei voi sanoa, mikä juuri sinun elämässäsi on tärkeää. Sitä, kuka sinä todella olet. Siksi on tärkeää että osaat tutkia kehollista ja emotionaalista kokemustasi itsenäisesti.

Inquiryn avulla opit tulemaan kosketuksiin niiden osien itsestäsi kanssa, jotka ovat koko ajan ymmärtäneet, kuka lopulta olet, ja mihin kulkemassa.

Harjoitusmuodon mahdollistama holding-kokemus tukee sitä, että ”läsnäolon lihakset” voivat kasvaa, ja oman tilan tutkiminen syventyä itsenäisesti.

Harjoitus tukee yhteyden saavuttamiseen oman kehon ja omien tunteiden kanssa. Toisin kuin meditaatiossa, inquiryssä toisen ihmisen katse kannattelee läsnäoloharjoitustasi. Vaikka vuorovaikutukseen ei pyritä tässä harjoituksessa, inquiry voi silti toisinaan mahdollistaa syvän yhteyden kokemuksen myös toiseen ihmiseen. Sellaisen, jota arkisessa vuorovaikutuksessa harvoin tavoittaa.

Valmennan inquiryharjoitukseen yksilö- ja ryhmävalmennuksena.

Harjoituksen kulku videolla selitettynä:

Katso myös: Inquiryn taika: miksi kehollinen itsereflektio kiinnostaa?

Mistä inquiry-harjoituksessa on kyse?

Inquiry on läsnäolevaa itsereflektiota.

Kyseessä on tyypillisesti pariharjoitus, jossa kumpikin osallistujista vuorollaan kuuntelee ja tarvittaessa sanoittaa omaa kokemustaan toisen todistaessa. Kumpikin saa vuorollaan holding-kokemuksen, läsnäolevan kannattelevan tilan.

Tämä antaa mahdollisuuden laskeutua kehoon, rentoutua ja tutkia ja hiljentyä, ja halutessasi sanoittaa kokemustasi haluamallasi tavalla. Luottaen että tila on täysin sinun, eikä kokemukseesi puututa ulkopuolelta tai tulkita tai kommentoida.

Harjoitus voi paljastaa sinussa olevia vastustuksia sille, että kohtaisit sen, mitä koet, ja sen, mitä sinussa juuri nyt tapahtuu. Mitä enemmän annat tilaa ja sallit omia kokemuksiasi, sitä enemmän sinussa tapahtuu ja liikkuu.

Itsetuntemus syventyy, kun sitoudut antamaan huomiota omalle kokemuksellesi.
Inquiry osoittaa pohjimmiltaan tapaan kokea elämää suoraan, jatkuvasti avautuvassa läsnäolossa.

Kun harjoituksen muotoa kunnioitetaan, voit tehdä sitä myös muiden vertaisten kanssa, lyhyehkön perehdytyksen jälkeen. Inquiryn opettelu onkin aikuiselle elämässä toimimiselle ominaiseen vastavuoroisuuden syvempää opettelua askel askeleelta. Inquiry vastaa kysymykseen: Miten kohdata toinen ihminen rentoutuen yhteiseen tilaan siten, että molemmat voivat kokea tulevansa sekä itsensä että toisen kuulemiksi?

Olen jo harjoittanut muita vuorovaikutteisia läsnäolon muotoja. Miten inquiry eroaa näistä?

Esim circling, rakentava vuorovaikutus ja radikaali rehellisyys ovat kaikki hyödyllisiä tapoja tutkia omaa kokemusta, vuorovaikutusmalleja ja erityisesti minuutta joka ilmenee vuorovaikutuksessa.

Inquiryn tavoite ei ole ensisijaisesti tai pelkästään vuorovaikutustason työskentely, vaikka harjoituskumppani tukeekin harjoitusta tehdessä.

Inquiry mahdollistaa selkeässä ja turvallisessa kehyksessä myös syvempiin minuuden ja läsnäolon kerroksiin sekä läsnäolon (essenssin) eri laatuihin tutustumisen: Esim. Voimaan, Vahvuuteen, Elämäniloon, Myötätuntoon, ja Sisäiseen tukeen/Itsevarmuuteen.

Onko inquiry-harjoituksen aloittamiseen ennakkoedellytyksiä? Tarvitseeko minun osata jotain etukäteen?

Voit tulla inquiry-ohjaukseen silloin, kun koet että on tärkeää oppia tutkimaan omaa kokemustasi itsenäisesti. Erityisiä ennakkovaatimuksia ei ole.

Aiemmasta taustasta kehollisten menetelmien, tunnetyöskentelyn, tietoisen läsnäolon tai meditaation parissa on hyötyä, mutta inquiry myös tukee näiden kapasiteettien vahvistumisessa. harjoitus räätälöidään sinua ja kunkin hetken tarpeitasi varten.

Miksi opetella harjoitus ammattilaisen kanssa?

Inquiry on käytännössä loputtomasti syvenevä oppimiskokemus siihen, mitä itsen kanssa työskentely on.

Vaikka harjoitus on ulkoiselta muodoltaan kohtuullisen yksinkertainen, siitä löytyy paljon syvyyttä, josta kiinni saaminen on helpompaa kokeneen harjoittajan kanssa. Olen tehnyt tätä harjoitusta eri yhteyksissä lähes kymmenen vuotta sekä asiakkaiden että läheisten kanssa. Matka syvenee edelleen.

Tiettyjen perusperiaatteiden haltuun ottaminen alussa varmistaa sen, että harjoitus voi jatkaa syvenemistä pidemmälle.

Harjoituksen opettelu jonkun kanssa, joka on siinä kokeneempi, varmistaa sen, että harjoituksesta saa pitkällä aikavälillä irti sen hyödyn joka siitä on saatavissa.

Miten harjoituskerta etenee?

Kohtaamme tapaamisen alussa keskustelun merkeissä ja johdattelu itse harjoitukseen tapahtuu vähitellen sen lomassa.

Inquiry siinä muodossa kuin sitä tyypillisesti teemme, sisältää kysymyksen, jota todistamassa oleva osapuoli voi myös toistaa harjoituksen aikana. Kysymyksiä voivat olla esimerkiksi:

  • Kerro jotain siitä mitä sinussa tapahtuu juuri nyt?
  • Mitä sisäinen kriitikkosi sinulle kertoo juuri nyt?
  • Mistä olet utelias juuri nyt?

Kysymystä esitetään herätteenä ohjaamaan huomiota, mutta siihen ei ole välttämätöntä vastata. Tie syvemmälle harjoituksessa kulkee omaan kokemukseen huomion viemisen polkua: Ajatusten havainnoinnin, tunteiden tuntemisen, ja kehon tuntemusten aistimisen kautta. Polku on koko ajan juuri tässä.

Joskus harjoitus voi viedä herkkien aiheiden äärelle tai syväänkin meditatiiviseen tilaan. Siksi varsinkin alkuvaiheessa on tärkeää selkeillä pelisäännöillä varmistaa, että harjoitukseen tutustuminen on turvallista.

Varsinaisen harjoituksen alettua vältämme sosiaalista vuorovaikutusta. Harjoituksen päätyttyä sinulla on mahdollisuus jakaa kokemuksestasi minulle hetken ajan.

On myös hyödyllistä varmistaa, että sinulla on varatun ajan jälkeen tilaa olla itsesi kanssa ja sulatella kokemaasi, ilman pakollista sosiaalista vuorovaikutusta muiden kanssa heti harjoituksen jälkeen.

Miten käytän inquiryä meditaatioharjoituksen tukena?

Kun oman sisäisen tuen, voiman, uteliaisuuden, myötätunnon, tarkkanäköisyyden – ja niin edelleen – äärelle on päässyt inquiryssä tuettuna, niiden äärelle on helpompi löytää myös itsenäisesti.

Toisaalta meditaation tiellä voi toisinaan olla se, että sisälläsi on asioita, jotka eivät ole tulleet ilmaistuksi, mutta kaipaavat tulla kuulluiksi. Inquiryssä eri persoonan osat voivat tulla kuulluiksi niin, että meditaatioon voi olla helpompi rentoutua.

Kun läsnäolosta saa kiinni meditaatioharjoituksen kautta, se vahvistaa myös inquiry-harjoitustasi.

Tietoisen läsnäolon harjoituksena inquiry voi tukea myös mahdollista itsenäistä meditaatioharjoitustasi. Meditaatio ja läsnäoleva itsereflektio ovat kuin kolikon kaksi puolta, jotka voivat tukea toisiaan.

Käyn jo tunnetaitovalmennuksessa tai terapiassa! Milloin kannattaa aloittaa inquiryn harjoittelu?

Itsetuntemuksen tulee toisinaan vastaan kohta, jossa et kaipaa niinkään valmentajan osallistumista. Silti itsesi läsnäoleva kohtaaminen toisen neutraalissa kannattelussa on edelleen tarpeen. Inquiry-harjoitusmuoto tukee tässä.

Miten inquiry eroaa valmennuksesta?

Ammattilaisena voin eri tavoin tukea sinua matkalla itsesi kohtaamiseen. Valmennus voi auttaa sen tunnistamisessa ja selkeyttämisessä, mitä se itse asiassa on, kun tulemme vähitellen lähemmäs itseämme: Opimme olemaan läheisemmin kehomme aistimisen, meissä vaikuttavien psykologisten osien, ja tunteidemme kanssa, pysymään paikalla.

Pidemmälle päästessäsi sinulle voi alkaa konkretisoitua, että vastaukset elämän tärkeimpiin kysymyksiin löytyvät meissä itsessämme sijaitsevassa hiljaisuudessa. Yhteydessä hiljaisuuteen ollessa alamme kohdata itse itseämme.

Tämä ei tarkoita ettetkö voisi edelleen tarvita tukea matkallasi syvemmälle itseesi. Kaikki todellinen eteneminen sisäisellä matkalla vaatii edelleen vaivannäköä, ja kavereista jotka tekevät samaa matkaa voi olla myös paljon apua. Kun tunnistat että kaikki resurssit ovat lopulta sinussa itsessäsi, tarvittavan tuen laatu voi kuitenkin muuttua.

Inquiry-valmennus on tuettu tapa siirtyä kohti itsenäisempää henkistä työskentelyä. Jos teet muuta itsetutkimustyöskentelyä, inquiry voi olla hyvä tuki ylläpitää omaa läsnäoloa pitkällä aikavälillä ja myös taloudellisesti kestävällä tavalla, ilman isoja kustannuksia.

Mistä harjoitus on peräisin?

Tämänkaltaisia itsereflektiota sisältäviä läsnäoloharjoituksia esiintyy eri perinteissä, ja niitä on tehty ihmiskunnan historiassa vuosisatojen ajan.

Harjoitusta on opetettu jo vuosien ajan itsetuntemustapahtumissa jonkin verran Suomessakin. Eri alakulttuureissa käyttö on kuitenkin vahvassa kasvussa.

Halutessasi sukeltaa harjoitukseen vielä syvemmälle, voit tutustua lähdeteokseen: A.H. Almaasin Spacecruiser Inquiry.


Lähde seikkailulle itseesi!

Ensimmäisessä tapaamisessa tutustumme aina käytännössä inquiryn perustoimintatapaan. Tärkeintä on lähteä liikkeelle!

Opeteltuamme harjoituksen yhdessä, harjoitus on sovellettavissa myös yksin tehtäväksi. Suosittelen inquiryn tekemistä omatoimisesti yhteisten kertojen välillä.

Pidemmälle jatkaessa inquiryyn voidaan yhdistää myös ymmärrystä itsetuntemuksesta. Lue lisää…

Inquiryn tekemiseen liittyvät läheisesti tietyt sisäiset ilmiöt, jotka tulevat usein luonnostaan esiin harjoitusta opetellessa. Varatessasi useamman tapaamiskerran, on mahdollista ja suositeltavaa, että käymme näitä yksi kerrallaan läpi eri tapaamiskerroilla.

Ilmoita varauksen yhteydessä, minkä kokonaisuuden äärellä haluat olla.

Kokonaisuudet

  1. Läsnäoloon laskeutuminen ilman teemaa. Inquiryn rakenne ja holding-kokemuksen luominen
  2. Sisäinen kriitikko, ja miten minuuden rakenne reagoi läsnäoloon
  3. Oma voima, vastustus voimaa ja elävyyttä kohtaan, ja uteliaisuus
  4. Yhteys toiseen, minussa tapahtuvien objektisuhteiden kohtaaminen läsnäolosta käsin

Inquiry toimii hellänä johdantona keskeisiin aiheisiin itsetuntemuksen äärellä. Kaikissa näissä aiheissa toki riittää syvyyttä useammaksikin kerraksi (tai pitkään retriittin). Siksi voimme olla saman kohdan äärellä halutessasi useammankin kerran verran.

Varaa aika

Voit ottaa yhteyttä joko tällä sivustolla olevalla chatilla tai (sininen pallo sivun oikeassa alakulmassa) tai allaolevalla lomakkeella. Vastaan viestiisi sähköpostitse ehdottamalla kolmea vaihtoehtoista aikaa varattavaksi.

Vastaan myös mahdollisiin kysymyksiisi mielelläni.

    Otan vastaan Nekalassa Tampereella, ja Zoomin välityksellä.




    Tiedot kanssani työskentelystä eivät mene mihinkään terveydenhuollon rekisteriin.

    Peru tai siirrä aika viimeistään vuorokautta ennen sovittua aikaa. Tämän jälkeen perutusta tai siirretystä ajasta veloitan puolet tapaamisen hinnasta.